Palvelemme nyt myös Etelä-Kymessä; avasimme toimiston Haminaan! Lue lisää

Teemme elämän helpommaksi

Me olemme sitä mieltä, että talousasioita voi hoitaa rennosti ja hyvällä meiningillä, mutta silti viimeisen päälle ammattimaisesti.

Tämä on ollut lähtökohtana Dextellaa perustettaessa ja siitä on muodostunut keskeinen osa yrityskulttuuriamme, toimintatapojamme ja kanssakäymisen käytäntöjämme. Se on ajatus, jonka mukaan haluamme jatkossakin yritystämme pyörittää ja asiakkaitamme palvella.

Uskomme, että tältä pohjalta toimittaessa saadaan aikaan hyviä juttuja. Kun tämä ajatus yhdistetään siihen, että palvelemme asiakkaitamme niin hyvin kuin osaamme ja olemme heidän tukenaan ja neuvonantajinaan, asiakkaamme voivat aina luottaa asioiden hoituvan parhain päin ja keskittyä sen myötä tahoillaan oman liiketoimintansa keskeisimpiin seikkoihin.

Me teemme asiakkaidemme elämästä helpompaa. Siinä samalla teemme itsemme tyytyväisiksi tietäessämme, että meiltä saa sitä mitä tilaa: hyvää palvelua ja asiantuntijan varmoja otteita.

Tilitoimistoja on monenlaisia ja me voimme aidosti todeta olevamme parhaasta päästä.

Meiltä saatte henkilökohtaista palvelua ja kumppanuutta, joka luo edellytyksiä menestykselliselle liiketoiminnalle. Kun tunnette, että haluatte vaihtaa tilitoimistoa, ottakaa yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää siitä, miten voimme palvella yritystänne. Olemme myös kiinnostuneita tilitoimisto- ja taloushallinnon palveluita tarjoavien yritysten ostamisesta.

Tutkitusti erittäin hyvä

Mittaamme asiakastyytyväisyyttämme, ja vuonna 2019 Trustmaryn toteuttamassa tutkimuksessa NPS-lukumme oli 48 (Net promoter score – kuinka todennäköisesti suosittelisit yrityksen palvelua). Tulos on toimialallamme erittäin hyvä. Koska pyrimme jatkuvaan kehittymiseen, otamme palautteet kehityskohteiksemme ja tavoittelemme kirkkaasti erinomaista tulosta seuraavassa tutkimuksessa.

Vaihda asiakkuutesi meille

Lue lisää

Myy yrityksesi meille

Lue lisää

Yrityksemme arvot ohjaavat päivittäistä tekemistämme

Reilu meininki

Välitämme aidosti työntekijöidemme hyvinvoinnista, mikä ilmenee vahvana sitoutumisena yhteiseen tavoitteeseemme: me teemme asiakkaidemme elämästä helpompaa.

Huolenpito asiakkaasta

Haluamme pitää huolta asiakkaistamme niin, että taloushallinto on järjestetty mahdollisimman sujuvalla ja kustannustehokkaalla tavalla. Pidämme huolen, että asiakkaamme eivät kohtaa ikäviä yllätyksiä.

Luottamus

Asiakassuhteen syntyyn tarvitaan luottamusta ja luottamus syntyy vain tekojen kautta. Teemme mitä lupaamme – ja usein enemmänkin. Hyvin järjestetty taloushallinto ja huolellinen verosuunnittelu säästävät asiakkaidemme aikaa ja rahaa.

Jatkuva kehittyminen

Ammatillisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen on meille erittäin tärkeää. Kannustamme toisiamme urapoluillamme ja iloitsemme toistemme menestyksestä. Haluamme olla alamme johtopaikalla tuomassa asiakkaillemme uusia ja parempia ratkaisuja taloushallintoon.