Palvelemme nyt myös Etelä-Kymessä; avasimme toimiston Haminaan! Lue lisää

Talouspäällikkö- ja controller-palvelut

Meiltä saat sen mitä tarvitset

Kokenut ja osaava kirjanpitäjä on paljon muutakin kuin taloudellisen datan tallentaja ja raportoija. Kustannustehokas ja järkevä tapa tehdä asioita kuvastaa hyvin toimintaamme. Kokeneet ammattilaisemme pystyvät auttamaan muun muassa seuraavissa asioissa.

Raportointi ja budjetointi

Johtoryhmä, hallitus tai rahoittaja kaipaavat usein selkeää ja yksityiskohtaista raportointia päätöksenteon tueksi esimerkiksi projektin seurantaan tai budjettiesitystä varten. Usein tarvittava osaaminen raportointiin puuttuu yrityksestä tai resurssit ovat muussa käytössä. Meiltä tarvittavat raportit syntyvät kädenkäänteessä. Meillä on näkemys siitä, millaista tietoa yrittäjät, sijoittajat, rahoittajat ja muut sidosryhmät haluavat. Siksi meillä on kyky tuottaa tämä data sellaisessa muodossa, että siitä on kaikkein eniten hyötyä, sille kuka dataa kulloinkin tarvitsee. Puhumme taloudesta kuin ihminen ihmiselle, emmekä piiloudu ammattitermien taakse.

Taloushallinnon prosessien tehostaminen.

Tuntuuko sinusta, ettei yrityksesi taloushallinto ole hoidettu tehokkaasti? Yksi ja sama ratkaisu ei toimi kaikille, mutta jokaiselle yritykselle löytyy kyllä se tehokkain tapa toimia. Ole rohkeasti yhteydessä, niin  katsotaan kuinka voimme parantaa yrityksesi taloushallintoa. Tehokkaat taloushallinnon prosessit säästävät rahaa ja hermoja.

Yrityksen ja yrittäjän verosuunnittelu

Verotuksen tunteminen mahdollistaa monia asioita. Monissa yritystoiminnan tilanteissa on syytä miettiä, kuinka verotuksen kannalta kannattaa menetellä. Kun yrityksessäsi tulee vaikkapa eteen tilanne, jossa tarvitsee tehdä järjestelyjä esimerkiksi omistuksessa, me pidämme huolen, että kaikki tehdään verotuksen suhteen järkevästi. Ei ole myöskään samantekevää, nostaako yrittäjä tulonsa palkkana vai osinkona. Meiltä löytyy neuvot tähänkin.

Sijaiset eri tilanteisiin

Meillä on osaava porukkaa töissä ja tarvittaessa heistä liikenee osaamista sinunkin yrityksellesi. Mikäli henkilöstösi suhteen tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta ja tarvitset väliaikasesti osaamista reskontra-, palkanlaskenta- ja kirjanpitotehtävissä, niin voit kääntyä puoleemme. Palvelemme asiakkaitamme joustavasti tilanteessa kuin tilanteessa.

Kirjanpito

Palkanlaskenta

Ostolaskujen käsittely ja myyntilaskutus

Tilintarkastus ja neuvontapalvelut

Helena Suhonen

Controller 044 7615 938 helena.suhonen@dextella.fi

Janne Virtanen

Toimitusjohtaja, KHT-, JHT-tilintarkastaja 040 558 4109 janne.virtanen@dextella.fi

Lotta Häkämies

Asiakkuusjohtaja
, osakas 050 442 1162 lotta.hakamies@dextella.fi

Lähetä meille postia.

Haluaisitko lisätietoja palveluistamme tai jättää tarjouspyynnön? Se onnistuu helposti oheisella lomakkeella. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.